Mennä-sunnuntaina olimma kaverini Kyöstin(nimi muutettu) kera jääkiipeilyä metsästämässä. Edellisestä kerrasta olikin jo perinteeksi muodostunut kaksi viikkkoa. Piti mennä Nuuksioon, ja mennesä kattoa tien vierestä yks pikkupaikka. No sielä pikkupaikassa sitten oltiin koko päivä. Siinä Nupurin kulumilla. Hommat ei oikein luistanu ja jalat oli jotenkin toista mieltä koko touhusta kun mitä itse ajattelin. Onneksi Kyöstillä homma suju ja se oli iha tulessa. Liidaili menemään vaan.
Sitte se vielä kaukonäkösenä paikansi minulle liidin. Ite ajattelin hiukan viereisempää loivempaa "harjanne"-tyyppistä ratkaisua. 5min väittelyn jäläkeen suostuin Kyöstin optioon, joka oli kehnolla jäällä lumihyllylle nousu ja siitä ruuvi ja sitte 3m pystyä hyvää jäätä ja sitte vaan ettiipi yläankkuripaikan. Just. Ja pystyn jään jäläkeen, se jää loppu ja tilalla oli Espoolainen kalliorinne, jossa oli kuorrutuksena 40cm lunta päällä. Se JÄÄ??Missä sitä olisi. Ankkuripuulle oli vielä vaikka miten paljo, ja kahteen minun ranteen paksuseen lahonneeseen puunkarahkaankin vielä 3m. Sieläpä seisoin putouksen päällä ja pohdin syntyjä syviä. Viiminen ruuvi n. 1m alapuolella, kolome metriä ylöspäin lunta kohtuu jyrkällä tasasen muodottomalla kalliorinteellä, kait net piikit pitää nuissa kengissä... ..tästä ku tippuu nii lyö ittensä tuohon hyllyyn jolta laitoin ekan ruuvin ja jos tipun tuosta lumirinteeltä ni voiaankin selvitellä köysisolmuja ihan kahestaan alhaalla.
Tamppailin siinä vähän, rakennuskouluakin käyneenä, rappusia itelle siitä lumesta. Mutta ei prkl, ei se pijä.. Sitte kirkastui ja ruuvasin pitkän ruuvin putouksen päälle kehkeytyvään isoon palluraan. Sinnehän se meni mukisematta. Laitoin suoraan sulkkarin siihen että saisin vielä sen 20cm lisää putoamismarginaalia. Sitte iski riippuvuusoireet adrenaliiniin ja hiljalleen alloin hilata itseäni ensimmäiselle lumiaskelmalle..
-piti..
-VOAAAAAAA
-ensimmäinen askelma romahti juuri kuun sain painoni toiselle ja olin siirtymässä seuraavalle. Sinnehän se kauniisti valui ja tippui reunan yli tuo lumi. Tuolleen se minäkin sitten..STOP nyt pää kasaan.
- Lisää hiljaista taputtelua ja lumen kasaamista seuraaviin askeliin.
- Seuraava askel pitää.
-Löydän hakullekin jotain. Sitten huomasin ihan pienen multakokkareen lumessa ja tajusin, että tuossa ylemässä lumitömpäreessä on maata jossain sielä lumen alla. Eiku hakkua sinne jes! Ja sitte vaa rohkeesti kohti karahkoja...
-Vubiduu! Eipä ole moiset risut tuntunu ennen niin turvallisilta ja ihanilta, kuin tuossa hetkessä. Slingit ympäri ja sulkarit kii ja klipit köyteen huhuh. Sain sen mitä tulin hakeen, ehkä liikaakin. Homma huipentuu varmistamiseen auringonpaisteessa sieltä ankkuripuulta.
Maanantaina jaksan salille. 30min kuntopyörää, parit maastaveota painoilla joita en kehtaa, en oikiasti kehtaa tunnustaa tässä. Sitte muutama olkapääliike ja muuta ja töihin. Hyvät reenit, kun en alakanu ylimääräsiä pörrään vaan pysyin suunnitelmassa.
Tiistai. Maleksin keiville hiukan liiankin myöhään. n.40min ns. kestävyyskiipeilyä. Lantio ja mies muutenkin on notkea kuin kiero höyläämätön kakkosnelonen. Surkian tuntusta haparointia. Sitten en enää jaksakaan tehä core-liikkeitä/päätän, että tunnen itseni niin väsyneeksi, että nyt on juuri sopiva aika lopettaa. Ehtiipi vielä siedettävästi myöhäsä töihin. Hyvä reeni siinä mielesä että lämmittelin ja venyttelin iha ok. ja pysyin kestävyyssuunnitelmasa enkä alakanu suorittaan oikeita reittejä.
Kivaa muuten, mutta varsinanen kiipeilykunto on kyllä näillä tuntumilla hiipumaan päin. Koittas ny tuo vasen käsi tervehtyä.
Torstaina olis sitte reeniyritystä perusvoiman suuntaan. Koitetaan jaksaa.
huomena lepo, jes.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti