Posiitiivisia muistoja 2010

Kaivelin vähä kuva-arkistoja, jotta edes jotain löytyisi vuodesta 2010. Ja saisi kuvia välistä tänne, ettei mene kidutuksen puolelle tämä. Paljon ei löytyny, hirveästi hyviä juttuja oli muitakin.

Jotakuinkin näin se vuosi eteni olemassa olevien kuvien kertomana:

Kevään sarastaessa oli Manolo-Cup 90-luku, Tukkakiikun vuosikymmen. Jälkipelejäki pelailtiin suuren urheilujuhlan tunnelmissa. Toivottavasti taas keväälä -11.?

Ulos päästyä vuorossa pari ensinousua vanhoihin projekteihin: Tässä se ehdoton nro1. Dave Is my Hero, Hattula.

Ja loistokevät jatkui: Tavastialla rokattiin muistaakseni 22.4.-10

Palkkivehmaan löytyi, ja siellä sain lahjaksi tämän boulderin ensinousun. "Master" .

Illalla olin jo Helsingissä Nosturissa kuuntelemasa hevilegenda Masteria. KIITOS!



Palkkivehmaalla oli myös hienoja slabeja, ja siellä oppi arvostamaan niitä. Crazy-Mike Comfort Zonella.

 Kevätkiikut vietetiin oikeastaan luonnollisesti Palkkivehmaalla. Hyvät kelit. Valvottujen öiden ja väsymyksen myötä odotukset ei olleet korkealla, mutta osoittautui kuitenkin, että jossain oli varaparistoja jäljellä.

Harvinainen yhteiskuva pohjolan valtiopäämiehistä."..kuka poijjaat sen miekan saa vedettyä kivestä

???

Sitten saapui kauan odotettu kohtaaminen. Kesäkuuta -10



Tiukkaa keskittymistä, ja suhteellisuutta asioista.



Minulle osoittautui toimivaksi yllättävä ratkaisubeta, heelhookin sijaan todella epäluotettava toehook. Vaan piti se sillon ku piti! JEAH, ROCKROCK




Loistopäivä Fågelbergetillä: Pictor ratkeaa



Ahvenanmaan jäläkeen alako todellinen tutustuminen tradinippuloihin, joita olin tilaillu kahvipäissäni. Pääpaikkana toimi Revenne. Sormet olivat ansainneet kesätauon boulderista. Tosin tuo alla oleva kuva nyt sattuu juuri olemaan pulttireitiltä, mutta yks tavoteha oli liidata,liidata,liidata. ELi sekin taisi toteutua.

And then it was "the ultimate Mauri-challenge"- 4200km ilmastoimattomalla pakulla haisevien miesten kanssa ympäriämpäri Suomea. Pettämätön pakumme Mauri,-sininen ford transit hmm, v91?-kierrätti hyvin ja hauskaakin oli,pakko myöntää. Tosin viimeisen keikan olisi voinut sopia muualle kuin Kuusamoon...



Bassoarvailija visailee.




Sitten lisää hikoilua +30C ja Samsara 6c+, Lammi- Suomen Espanja




Vesileikkejä Katumajärvellä-Hämeenlinna. Vesipeliksi seura oli vuokrannu Ruotsinkeltaisen loistojahdin, jossa tarjoilu pelasi ja tunnelma tiivistyi.




ja se syksyn päätös: Delirium Tremens 7B.

nyt muute ulukona pakkasta -14. Se tekkee kesää. rairai

Uutta elämää.

Oho! mitä sain aikaiseksi, kun jälkikasvu yritti nukkua päikkäreitä. No keisarilla pitää olla uudet vaatteet.
Bloggerin käytön suunnitellut kaveri on kyllä asiamies.
Sunnuntaina oltiin taas "kirkossa" eli kalliolla. Tähtäimessä oli sellasia kalliorännejä, joissa olisi lunta heittää naamalle, vähän jäätä hakuille, ja kalliota, johon kolistella kaikkea mahollista. Onnistui. Päällimäisenä jäi mieleen itselleni nimeämäni "Ny född"-ränni. Luntaa ja maata ja vähä kalliota, lopussa oli kuusi kaatunu rännin yli muodostaen tiheän oksistonsa avulla juuri meikän kokoisen pyöreähkön reijän, josta noustiin toppiin eli päälle. Ei varmistuksia, mutta eipä siinä tarvinnu. Kyseessä on muuten sellasta nysväystä, mitä ei pidä sekoittaman oikeiden jamppojen varmistamattomaan kiipeilyyn.
Onnistuin myös tippumaan ekaa kertaa jääkiipeillessä. Yläköyessähä tuo tapahtu, mutta on aika eri hommaa ku kesällä. Lipsahtaa, tuntuu että putoo, ei putookaan(toinen hakku ottaa kiinni), PUTOO sittenkin, räminää kolinaa osumia, lunta, jäätä, kuusen oksia, pysähdys hellästi köyteen. Oikiassa olokapäässä matkamuistona mustelma. Jääpuikkelohan siihen sinä rytäkässä ampu. Kait..
pakkasta oli siinä -20 paikkeilla. Hyvin kuites pärjäs. Mutta jos tunnet hanskasi märiksi ni vaiha kuivat enneku lähet kiipeämään. Vaikiampaa sitten myöhemmin.
Joo ja kuvia ei ole. Kamera rikki olluna jo kohta vuojen.
No tuossa hyvät jutut, huonot sitte o se että reenit menee perseeleen ku lapsi sairastui ja sitä kattomasa olen. Onnettomien sattumien summana(työvuorot,flunssa,yms) en pääse reenaan ennen torstaita ainakaan. Eli ns lepopäiviä tulee ainakin3, yhden sijaan, ja - mitä,missä,milloin reenata-logistiikka menee uusiksi. Ny on kaupanpäälle jo itelläki vähä kipee olo.(btw, se edellinen kipee olo meni onneksi ohi ja su kiipeily onnistui.)
Eli pahimmillaan edelliseen kiipeilyreeniiin tulee väliä yli viikko.
Mutta hei kääntöpuolena uusi vetävä brändäys tänne. Voi... .....

The Elder mans badfingers.

Olimpa reenaamassa taas torstaina ja hyvin lähti heti käyntiin. Lämmittelyn jäläkeen alako oikeaan nimettömään tuntuilemaan jotain, joka ei ole tavallista. No pitäs tieten jättää kiipemättä. Taas! Ja eiku sitten vaan sitä helevetin kevyttä kiipeilyä ,mitä olen suurinpiirtein harrastanu nyt yht 3kk. (marras-joulukuussa suunitelman mukaan, tammikuu-helmikuu vamman takia kova kiipeily kielletty.)
Kyllä ottana pattiin. Oli liian kova paikka. Päätin, että sormeen ei koske tarpeeksi, jotta reenit pitäs perua. Kiipeilin siinä sitte perusvoimareittejä ja kolmen varvaisesti kiivetyn jäläkeen pistin totaalin krimppikiellon oikeeseen käteen. Sitte viel ote helpotuksia.

Se on vaan pirunvaikeeta olla koko ajan ns.luovutuskannalla. Tässäkin tapauksessa edellisestä ns kovasta reenistä oli kuitenkin melekeen viikko ja mahdolliset mikrorepeämät/rasitukset pitäs olla ok..prkl.

Kun kaiken tämän keskellä tuntee ,että kunto ei kohene, vaan päinvastoin, ukko jäätyy ja olo surkenee, niin no?? Entiä ite. Alakaa epäilyttään, että pää ei ole kunnossa. On nimittäin tärkeätä huomata ja tuntea, että voimat kasvaa ja kiipeily paranee. Se tunne/uskokin asiasta auttaa aivan helevetisti. Vaikka faktamittauksissa ei eroa aikaisempaa olisikaan. Ja vähän epäilyttää että on sitä kehitystä tullut, mutta ebn huomaa sitä, huomioni menee vaan vamoihin ja niiden rajoituksiin ja pelkoon kunnon laskusta.
No kuis pirussa tommosta pääpuolta sitte reenais. Kun on vasen käsi puolivalamis, oikea varottava, ja takana kuntoilukiipeilyä erittäin kevyesti 3kk. On kai revittävä se ilo siitä, että ei ole totaalikiipeilykiellossa. Sekin on koettu ja nähty. Toinen viritys on että käyn vähän aikaa taas isommilla saleilla jossa on paljo uusia reittejä isoilla kahvoilla.
Eräs asia loksahtelee kuiten kivasti. Näyttäs siltä ,että pääsen Rolloon kisaan, ja B-VINAALEIHIN. Niihin maankuuluihin. Toivotaan parasta! Olisi superhienoa.
Ja Sunnuntain oltas menosa kolisteleen jäärautoja kiviin sekä vähä jäähänkin. Tosin nyt poika sairastu ja itellä paleltaa ja tuntuu heikolta lihaksissa. I can feel your fever! Lähettäkää kirjepommina positiiviisuutta!

Getting my fix.

Mennä-sunnuntaina olimma kaverini Kyöstin(nimi muutettu) kera jääkiipeilyä metsästämässä. Edellisestä kerrasta olikin jo perinteeksi muodostunut kaksi viikkkoa. Piti mennä Nuuksioon, ja mennesä kattoa tien vierestä yks pikkupaikka. No sielä pikkupaikassa sitten oltiin koko päivä. Siinä Nupurin kulumilla. Hommat ei oikein luistanu ja jalat oli jotenkin toista mieltä koko touhusta kun mitä itse ajattelin. Onneksi Kyöstillä homma suju ja se oli iha tulessa. Liidaili menemään vaan.
Sitte se vielä kaukonäkösenä paikansi minulle liidin. Ite ajattelin hiukan viereisempää loivempaa "harjanne"-tyyppistä ratkaisua. 5min väittelyn jäläkeen suostuin Kyöstin optioon, joka oli kehnolla jäällä lumihyllylle nousu ja siitä ruuvi ja sitte 3m pystyä hyvää jäätä ja sitte vaan ettiipi yläankkuripaikan. Just. Ja pystyn jään jäläkeen, se jää loppu ja tilalla oli Espoolainen kalliorinne, jossa oli kuorrutuksena 40cm lunta päällä. Se JÄÄ??Missä sitä olisi. Ankkuripuulle oli vielä vaikka miten paljo, ja kahteen minun ranteen paksuseen lahonneeseen puunkarahkaankin vielä 3m. Sieläpä seisoin putouksen päällä ja pohdin syntyjä syviä. Viiminen ruuvi n. 1m alapuolella, kolome metriä ylöspäin lunta kohtuu jyrkällä tasasen muodottomalla kalliorinteellä, kait net piikit pitää nuissa kengissä... ..tästä ku tippuu nii lyö ittensä tuohon hyllyyn jolta laitoin ekan ruuvin ja jos tipun tuosta lumirinteeltä ni voiaankin selvitellä köysisolmuja ihan kahestaan alhaalla.
Tamppailin siinä vähän, rakennuskouluakin käyneenä, rappusia itelle siitä lumesta. Mutta ei prkl, ei se pijä.. Sitte kirkastui ja ruuvasin pitkän ruuvin putouksen päälle kehkeytyvään isoon palluraan. Sinnehän se meni mukisematta. Laitoin suoraan sulkkarin siihen että saisin vielä sen 20cm lisää putoamismarginaalia. Sitte iski riippuvuusoireet adrenaliiniin ja hiljalleen alloin hilata itseäni ensimmäiselle lumiaskelmalle..
-piti..
-VOAAAAAAA
-ensimmäinen askelma romahti juuri kuun sain painoni toiselle ja olin siirtymässä seuraavalle. Sinnehän se kauniisti valui ja tippui reunan yli tuo lumi. Tuolleen se minäkin sitten..STOP nyt pää kasaan.
- Lisää hiljaista taputtelua ja lumen kasaamista seuraaviin askeliin.
- Seuraava askel pitää.
-Löydän hakullekin jotain. Sitten huomasin ihan pienen multakokkareen lumessa ja tajusin, että tuossa ylemässä lumitömpäreessä on maata jossain sielä lumen alla. Eiku hakkua sinne jes! Ja sitte vaa rohkeesti kohti karahkoja...
-Vubiduu! Eipä ole moiset risut tuntunu ennen niin turvallisilta ja ihanilta, kuin tuossa hetkessä. Slingit ympäri ja sulkarit kii ja klipit köyteen huhuh. Sain sen mitä tulin hakeen, ehkä liikaakin. Homma huipentuu varmistamiseen auringonpaisteessa sieltä ankkuripuulta.

Maanantaina jaksan salille. 30min kuntopyörää, parit maastaveota painoilla joita en kehtaa, en oikiasti kehtaa tunnustaa tässä. Sitte muutama olkapääliike ja muuta ja töihin. Hyvät reenit, kun en alakanu ylimääräsiä pörrään vaan pysyin suunnitelmassa.

Tiistai. Maleksin keiville hiukan liiankin myöhään. n.40min ns. kestävyyskiipeilyä. Lantio ja mies muutenkin on notkea kuin kiero höyläämätön kakkosnelonen. Surkian tuntusta haparointia. Sitten en enää jaksakaan tehä core-liikkeitä/päätän, että tunnen itseni niin väsyneeksi, että nyt on juuri sopiva aika lopettaa. Ehtiipi vielä siedettävästi myöhäsä töihin. Hyvä reeni siinä mielesä että lämmittelin ja venyttelin iha ok. ja pysyin kestävyyssuunnitelmasa enkä alakanu suorittaan oikeita reittejä.
Kivaa muuten, mutta varsinanen kiipeilykunto on kyllä näillä tuntumilla hiipumaan päin. Koittas ny tuo vasen käsi tervehtyä.

Torstaina olis sitte reeniyritystä perusvoiman suuntaan. Koitetaan jaksaa.


huomena lepo, jes.

Ympyröitä

Kesäkuussa 2010 meni sitten Hammas. Ehkä levee olo oli. Samaisella reissulla myös mm. Zen löytyi.
-Tradiliidit alkioi ja kärkenä Graduaatio 6 ja Talkkarin 6- on-sight Reventeellä.
-Heinäkuussa heitettiin poikain kanssa Suomen kiertue 8keikkaa 2/viikkoa 4500km rokkenrollia
-Loppukesällä kiivettiin vaikka lämpömittarista puski elohopiaa pihalle, n3-4kertaa viikossa jotain.
-Syksyllä Muuvijumppasin itelle ekan 7a+, sekä oikean 7a köysireitin eli siis pituuttakin oli= "Neljäsosa"Ruhankalliolla.
- Muutettiin Hyvinkäälle ja Jaanankalliolla tapahtui lisää Kommuunin ensinousun merkeissä.
- loppusyksyllä karjuin vielä Delirium Tremensin 7B, pakkiin.
Sen jälkeen vuosi eteni aika tutuissa merkeissä.Kovat reeni uhot ja alkutoteutus-> väsymys,itsesyytökset laiskuuesta, vitutus, olemassa olon kyseenalaistaminen- sormivamma, polvivamma.
Vaan näistäpä seurasi Jääkiipeilyn löytäminen ja siihen hurahtaminen. ISOT kiitokset eräälle mahtavalle Biskajanlahden veteraanille kamojen lainauksesta.

Eka jääliidi Kauhalassa.

JA nyt on taas reeniohjelmaa kevennetty, olo vähä parempi ja vammoja kuntoutellaan..
Kaikenkaikkiaan olen kiiivennyt reilusti enemmän kuluneen 3kkaikana kuin kertaakaan aikaisemmin. En ehkä kovaa, mutta määrällisesti kyllä. Seuraukset ovat arvaamattomia. Katellaha niitä sitte ku kausi pamahtaa päällle. Nyt on kuitenkin JÄÄ/Miktsakausi on fire, ja Su mennään taas. Reeneissä pitäs siirtyy perusvoimanpuolelle siten, kun sormivamma antaa myöten. LEnkkeillä ei voi, mutta kuntopyörä antaa kivasti kyytiä kropan nesteille.
Maksan puhistuskin loppuu kohta eli la 5.2. tuleepi 5viikkoa täyteen. Voipi taas tuumailla eri näkemyksiä, joita saa näkemyskaupasta.
Paljon olisi noista kaikista sisäisempää kerrottavaa, vaan kiipeilvän isän aika ei aina oikeen riitä istuun netissä kirjottelemassa egojuttuja tyhjään bittiavaruuteen.
Toverit-Vasemman sloupin veljeys eläköön!!